Decameron |. Beibei: Hankala allekirjoitus, hitaan elämän aloittaminen
2024-08-18
한어Русский языкEnglishFrançaisIndonesianSanskrit日本語DeutschPortuguêsΕλληνικάespañolItalianoSuomalainenLatina
Tavallisena ihmisenä en ole koskaan kokenut nimikirjoituksia pyytävien ihmisten ympäröimänä. Kuitenkin, koska julkaisin kirjan, kirjan nimikirjoituksista on kaksi lyhyttä tarinaa. Ensimmäinen on sydäntä lämmittävä ja jälkimmäinen nolo.
Puhutaanpa ensin lämmöstä. Ensimmäinen kirjani oli ammattikielikirja, jota käytettiin usein lahjakirjana "Lasten yliopiston" luennoilla. Eräänä vuonna se oli tarkoitettu toisen vuoden peruskoulun opiskelijoille. Olin hyvin hermostunut ennen luentoa. Yllättäen he innostivat espanjaa. Kotiin palattuani otin välittömästi yhteyttä kustantajaan ja ostin suoraan erän kirjoja lahjaksi. Ala-asteen opettaja oli erittäin iloinen, kiitti minua ja sanoi, että osa kirjoista jaetaan opiskelijoille, jotka eivät tuolloin saaneet kirjoja, ja toinen osa laitetaan luokan kirjanurkkaan. Olen heille vieläkin kiitollinen Tämä lämmin kokemus sai minut täysin arvostamaan kirjan kirjoittamisen arvoa.
Nolo kokemus tapahtui myös luennon kirjan signeerauksen aikana. Se oli viikonloppuluento piirikirjastossa. Elokuvaaiheiselle luennolle saapui yllättäen paljon lapsia, joista tuli päävoima kirjalahjoitustilaisuudessa. Yleensä kysyn vierailijan nimen, kirjoitan lahjan jollekulle ja allekirjoitan sitten. Mutta kun lapsi sanoi nimensä, hämmästyin hetkeksi, kun en yhtäkkiä muistanut tarkkaa tapaa kirjoittaa, minulla oli mielessäni yleinen käsitys sanan rakenteesta hävettää jos kirjoitin väärin. Tällä hetkellä vanhemmat puolella näyttivät näkevän epäröintini ja lisänneet radikaalin, joten aloin kirjoittaa. Jälkeenpäin olin salaa iloinen siitä, ettei kalligrafia sinänsä ollut harvinaista, muuten muut olisivat kyseenalaistaneet kulttuurilukutaitoni. Tämän hämmennyksen koettuani ymmärsin, miksi joidenkin suurtapahtumien allekirjoitustilaisuuden aikana henkilökunta muistutti lukijoita kirjoittamaan nimensä ensin pienille paperilapuille, jotta säästyy aikaa ja hämmennystä.
Tämä hämmennys aloitti käsinkirjoituselämäni. Aloin ensin käyttää kynää lukuotteiden tekemiseen Alkuperäinen tarkoitukseni oli lisätä tarkkaa muistiani tekstistä. Kirjoittaessani huomaan, että tällä ikivanhalla kirjoitustavalla on monia etuja. Aiemmin muistiinpanoja tehdessäni käytin usein matkapuhelimessani muistiotoimintoa tai otin kuvan suoraan sivusta, josta pidin. Joskus kirjoitin myös tietokoneellani ja tallensin sen dokumentiksi. Matkapuhelimien haittana on se, että viestejä tulee aika ajoin esiin. Tietokoneiden haittana on, että niitä muistettaessa tulee mieleen jotain monimutkaista, joten avaan toisen dokumentin ja aloitan kirjoittamisen. Tällä tavalla lukeminen keskeytyy ja pirstoutuu. Käsinkirjoitetut tallenteet voivat ylläpitää lukemisen jatkuvuutta ja itse tekstin kauneutta voi yhä enemmän arvostaa, varsinkin runoja otettaessa.
Kun kirjoitan ja kirjoitan, käsinkirjoitus ulottuu levyjen poimimisesta käsikirjoitusten luomiseen, mikä saa minut yhä paremmin tietoiseksi kirjoittamisen ja luomisen uudesta suhteesta. Verrattuna tietokoneella kirjoittamiseen ja näppäinpainatuksen kuunteluun, käsinkirjoitus on hiljaista "hidasta työtä". Paperin ja kynän välinen kitka on kuin vuoropuhelu ihmisen ja luonnon välillä hiljaista voimaa. Kun ajatukset nousevat ja kynä liikkuu, käsiala vaihtelee, aivan kuten tuuli puhaltaa hienon hiekan läpi ja muodostaa erilaisia muotoja. Tarkastellessani käsikirjoituksia eri käsialalla, muistan tuolloin tuntemani tunteet, mikä on täysin erilaista kuin katsoessani siististi painettuja neliön muotoisia merkkejä. Vasta sitten ymmärsin, miksi jotkut kirjoittajat jatkoivat kirjoittamista käsin myös kirjoituskoneen keksimisen jälkeen. Jotkut jopa kieltäytyvät käyttämästä tietokonetta ja vaativat käsin kirjoittamista. Tällainen sinnikkyys on kuin maanviljelyä, siementen putoamisen katsomista maahan ja sadon hitaasti odottamista. Sadonkorjuusta riippumatta kylvöprosessi on sinänsä iloinen.
Sekä lämpimät että kiusalliset allekirjoituskokemukset ovat syvällisiä muistoja, joista olen enemmän kiitollinen. Se oli hämmennys, joka sai minut ottamaan käsinkirjoituksen ja kokemaan uusia nautintoja tästä vanhasta tavasta. Siitä lähtien yritin käyttää muinaista ja hidasta tapaa luoda kauneutta ja kokea rakkautta. (Pohjoinen pohjoinen)
